9.9.2022

Täysikuu Kaloissa 10.9. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa


Lauantaina 10.9. iltapäivällä klo 12:59 on täysikuu Kaloissa. Keskellä Neitsyen aikaa saamme muistutuksen Neitsyen vastamerkin, Kalojen, energian olemassaolosta. Neitsyen ajassa elämme kiireisen sadonkorjuun aikaa, jolloin jokaisen hetken työteliäisyydestä riippuu se, miten hyvin tuleva talvi kestetään vai selvitäänkö ollenkaan. Arjessa on pysyttävä tiukasti rutiineissa, jotta kaikki ehditään kerätä ja säilöä talven varalle. 

Nyt puolessa välissä Neitsyen kuunkiertoa sujuu konkreettinen työ jo niin rutiinilla, että ajatukset saattavat ajoittain alkaa irrota käsillä olevasta tehtävästä. Mieli saattaa vaellella unelmiin, kaukaisiin haaveisiin, ehkä jo aikaan, jolloin työt on tehty ja voi nauttia työnsä hedelmistä. Kesken arkisen aherruksen saattaa nousta kokemuksia kaiken yhteydestä, suuresta visiosta, jota toteutamme täällä osaltamme jokainen, kuin yksittäinen muurahainen valtavan muurahaiskeon tarkkaan järjestäytyneessä yhteisössä. Sen hienouden nähdäkseen on nostettava lentokorkeutta huomattavasti. Vain aivan toisesta perspektiivistä voi hahmottaa niin suuren kokonaisuuden.


Kuu on yhtymässä Kalojen hallitsijaplaneettaan, Neptunukseen, sekä Junoon, joka edustaa mm. vaimoarkkityyppiä. Neptunus painottaa kalatenergian eteerisen utuista, haaveilevaa, herkkää ja rajatonta luonnetta. Juno voi tässä edustaa kaipuuta parisielutyyppiseen yhteyteen toiseen ihmiseen. Ehkä päiväunissa seikkailee unelmien rakastaja, jonka matkassa elämä näyttäytyy pelkkänä ruusuilla tanssimisena. <3 Neitsyen ajan arki voi alkaa tuntua yksitoikkoiselta, jolloin haaveilu voi antaa hetkellisen pakokeinon todellisuudesta.


Täydenkuun kartalla Merkurius on pysähtyneenä, valmiina aloittamaan runsaan kolmen viikon perääntymisjaksonsa. Perääntyminen tarjoaa yleensä oivan tilaisuuden reflektoida planeettaenergian ilmentymiä omassa elämässä. Merkuriuksen perääntymisen aikaan saattaa olla hyvä tarkastella omaa kielenkäyttöään, miten sanoittaa ajatuksensa eri tilanteissa – millaista tarinaa kertoo elämästään itselleen tai muille. Etenkin Vaa’an sosiaalisessa merkissä Merkurius pyrkii tasapainoiseen, konfliktittomaan viestintään, kompromisseihin, ja kaikkiaan perääntymisen aikana voi olla hyvä tarkastella sisäistä tarinaansa, onko se oikeasti linjassa muiden ympärillä olevien välittämän todellisuuskokemuksen kanssa, vai jääkö jotain sanomatta sosiaalisen paineen alla. Jupiter Oinaassa on lisäksi vastakkain Merkuriukseen nähden, vetää ikään kuin aivan omaan suuntaansa samalla, kun Merkurius koittaa tasapainoilla toisten ja omien ajatustensa kanssa.


Merkurius perääntyy aina Neitsyen merkin loppupuolen asteille, kääntyy eteneväksi ja palaa Vaa’an merkkiin ja varjoalueeltaan näiden päivien sijainteihin taas lokakuun puolivälissä. Siihen asti Merkuriuksen edustamat teemat (mm. mieli, ajattelu, kommunikaatio, logiikka, kaupankäynti) voivat tuntua tahmeilta tai jotenkin nurinkurisilta, kuin mattoa vedettäisiin alta vähän väliä. Se ohjaa pysähtymää ja arvioimaan, jäikö joku puoli tilanteessa huomiotta, sanoittamatta, kommunikoimatta.


Täysikuulle harmonisen kulman tekee Uranuksen ja kuun noususolmun yhtymä Härässä. Se tavallaan purkaa täydenkuun kuvion, Auringon ja Kuun opposition jännitettä, jota haaveileva Kalojen ja käytännöllinen Neitsyen energia keskenään aikaansaavat. Tämä yhtymä Härässä ohjaa löytämään kuvioon uutta näkökulmaa keskittymällä siihen, miten maanläheisen, rauhallisen, nautinnollisen, kehollisen ja aistillisen kautta voisi uusiutua, latautua niin, että voi molemmat puolet huomioiden olla silti loppuun asti vilpittömän lojaali omille kulloisillekin tarpeilleen.


Sama yhtyhmä on myös T-ristin jalkana, missä vastakkain ovat Saturnus Vesimiehessä ja Ceres-asteroidi Leijonassa. Näin ollen se purkaa tavallaan kahden eri opposition kuvaamaa jännitettä täydenkuun kartalla. Saturnus Vesimiehessä edustaa rakenteisiin, sääntöihin ja kylmään tieteeseen vetoavaa isäarkkityyppiä, kun taas Ceres Leijonassa on perhettään ylpeästi rakkaudella hoivaava äitihahmo. Ne eivät keskenään välttämättä löydä yhteistä maaperää, mutta jos kumpikin ymmärtää oman vapautensa valita jättääkö tilanne jälkeensä ja luopua siitä yhteisestä, mikä on konkreettisesti käsillä, vai pystyisikö yhdessä rakentamaan omaa arvoaan ja nautintoaan uhraamatta, voi niinkin epätodennäköinen yhdistelmä toimia. Kaikkiaan on oltava silti välillä valmis näkemään mahdollisten ongelmien ytimeen ja päästämään irti niistä seikoista, jotka eivät enää yhteistä eloa palvele – vaikka se tekisikin kipeää.


///


Täydenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi) ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com      

26.8.2022

Uusikuu Neitsyessä 27.8. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa

 


Huomenna lauantaina 27.8.2022 on uusikuu Neitsyen merkissä klo 11.17. Aurinko siirtyi alkuviikosta Neitsyen merkkiin, ikään kuin alleviivaten lomakauden lopetusta ja työn, arjen ja rutiinien jäsentymistä taas päiviimme. Tänä viikonloppuna juhlitaan myös huvilakauden päättäjäisiä, mikä sopii hyvin kuvaan. Nyt viimeistään lomat on loppu, mökit laitetaan talvikuntoon ja matkustetaan takaisin kaupunkiin, missä oravanpyörä jatkaa taas pyörimistään. Kaivetaan esiin almanakat ja muistellaan, mitä töissä tulikaan sovittua ennen lomia, pyykätään ja järjestetään kotia taas lomavaellusten jälkeen.


Neitsyt on eläinradan ja astrologisen vuoden ensimmäisen puolikkaan viimeinen merkki, se tekee tavallaan tiliä ja  katsauksen menneeseen vuoteen. Mitä tästä jäi käteen, ja millä eväin talvea kohden lähdetään? Kesän jälkeen on myös sadonkorjuun aika, ja näkyväksi tulee se, että mikä viljellystä iti, kasvoi, kukki ja lopulta tuotti satoa. Onko pidetty riittävästi huolta käytännön asioista niin, että nyt jää jotain säilöönkin? Ehkä osan voi myydä tai vaihtaa muuhun tarvittavaan hyödykkeeseen. Neitsyt kalkuloi tarkasti jokaisen tuloksen, mistä voi laskea saavansa hyötyä. Nyt ei ole aikaa enää leikkiä tai lomailla, vaan Neitsyen kriittinen silmä tavoittaa jokaisen huliviliaatteen.


Mars siirtyi viikko sitten Kaksosiin, ja se viihtyy siellä verrattain pitkään aina ensi vuoden maaliskuulle asti, koska myös Marsin perääntymisjakso ajoittuu loppuvuonna Kaksosen merkkiin. Mars Kaksosissa on levoton, sen voi olla vaikea keskittyä yhteen tekemiseen, vaan koko ajan olisi monta juttua meneillään, ja käytännössä ei tule edistäneeksi yhtäkään kaiken hutaloinnin pyörteissä. Sitä innostuu yhdestä, mikä unohtuu hetkessä, kun toinen, yhtäkkiä vielä kiinnostavampi tuleekin mieleen. Ikään kuin levysoittimen neula soittaisi levyä alusta aina hetken matkaa, sitten neula tipahtaa uralta, musiikin sijaan kuuluukin vain rahinaa ja kohta neula hyppää takaisin alkuun toistaen samaa pätkää hamaan tappiin asti. Kuten ehkä päätellä saattaa, Mars on haastavassa kulmassa uudellekuulle, yltympäriinsä pörheily ja asiasta toiseen pomppiminen ei luontaisesti ole Neitsyen arvostamaa touhua.


Mars tekee samalla harmonisen kulman Merkuriukseen, joka on toisen ilmamerkin, Vaa’an, alkuasteilla. Yhdessä ne saavat kuin tukea toisistaan, ilmamerkkien häilyvyys voi korostua nyt sekä toiminnan että ajatuksen tasolla, toisaalta myös sosiaalinen puoli on ajan energiassa läsnä. Merkurius Vaa’assa ei välttämättä osaa päättää itse, vaan odottaa muiden mielipiteitä, jotta voisi muodostaa omansa. Siinä päätöstä odotellessa Mars on ehtinyt aloittaa monta uutta asiaa, eikä välttämättä ole ketään enää ottamassa koppia ja viemässä niitä loppuun.


Marsin ja Merkuriuksen kanssa kolmiossa oleva Pluto täydentää uudenkuun kartalle suurkolmion, joista ilmamerkkien lisäksi Pluton kulma on maamerkissä, Kauriin viime asteilla. Pluto on tehnyt jo pitkän matkan Kauriissa, missä se on huojuttanut kollektiivisia rajoja ja rakenteita, luonut tilaa sille uudelle, joksi olemme yhteisönä kasvamassa. Nyt se tuntuu ikään kuin lyövän viimeisiä kierrepallojaan kohti toisten mielipiteitä alinomaa luotaavan Vaaka-Merkuriuksen ja rikkinäisellä soittimella sitkeästi soittavan Kaksos-Marsin kyhäilemään korttitaloon.  Seinät huojuu ja nurkista vetää niin, että korvissa soi silkka kakofonia. Bonuksena mannerlaatat tuntuvat olevan liikkeessä, syvältä jostain vyöryy voimaa, joka tuntuu asettavan tämänhetkisen mielen tason säntäilyn perspektiiviinsä.


Uudenkuun kartalla on toinenkin suurkuvio, T-risti, jossa Venus Leijonassa ja Saturnus Vesimiehessä ovat keskenään vastakkain ja näihin kumpaankin 90 asteen kulmassa Härässä on Uranus. Lisäksi Uranuksen kanssa suoraan linjassa on kuunsolmulinja, joka näin ollen muodostaa Venuksen ja Saturnuksen kanssa ristikkäisen linjan.


Uranuksen ja Saturnuksen haastava kulma on jälleen aktiivinen: yhtäältä rajat, rakenteet, auktoriteetit ja aika ovat napit vastakkain edellä aikaansa olevan humanismin, yhteisöllisyyden, omaleimaisuuden ja vapauden kanssa. Tässä yhtälössä Venus Leijonassa tuo lämmintä sydänkeskuksen rakkkausenergiaa mukaan kuvioon, leiskuvaa ja näkyvää omanarvontuntoa. Venus haluaisi rakastaa räiskyvästi, näyttää maailmalle, miten ylpeä on paitsi itsestään, myös läheisistään, olla taas yhdessä ja nauttia yhteisistä hetkistä. Mutta Saturnus pidättyväisenä ja vastuuntuntoisena vetäisi sivummalle muista, nyt ei ole aika näkyä, nyt pois ihmisjoukoista! Tähän omapäinen ja äkkiväärä Uranus saattaa tarjoilla ratkaisua Härän merkissä. Voisiko sisäisen konfliktin äärellä olla hyödyllistä pitää jalat maassa ja koittaa ottaa askel kerrallaan vakaasti kohti uutta? Kuulla se toisenkin näkemys omaansa hylkäämättä, hyväksyä erimielisyys, mutta pitää kiinni omasta näkemyksestään.


Kun pää täyytyy turhalla pörinällä tai joku tuntuu heittävän kapuloita rattaisiin heti alkumetreillä, voi olla kokeilemisen arvoinen idea suunnata luontoon ihan itsekseen, maadoittamaan oma (yli)sähköistynyt keho ja mieli. Sitten taas kehoon palanneena myös arjen pienten rutiinien pyörittäminen sujuu mukavammin ja niiden kautta saa vakautta omaan elämään, mikä hiljalleen pala palalta rakentaa myös kollektiivista kokemustamme vakaampaan suuntaan. Turbulenssin läpi on nyt vaan liideltävä.


///


Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi) ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

11.8.2022

Täysikuu Vesimiehessä 12.8. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa

Pohdintoja ajasta | Täysikuu Vesimiehessä 12.8.2022 klo 4:36

Täysikuu Vesimiehessä saa viileän valonsa kirkkaana hohtavalta Leijona-Auringolta. Valokeilassa viihtyvä Leijona löytää viimein yleisönsä yhteisöjä edustavasta Vesimiehestä, mutta samalla Vesimies muistuttaa ja tekee näkyväksi ryhmien merkityksen yksilölle. Yksin voi tehdä vaikka minkälaisia sirkustemppuja, mutta jollei kukaan ole niitä näkemässä, jää kokemus yhden tietoisen kokemuksen varaan. 


Vesimies edustaa eläinradan arkkityypeistä kaikkein älyllisintä ja rationaalisinta energiaa. Kuu emootioiden ja tunne-elämän edustajana on herkkyydessään jokseenkin liukkaalla lattialla; jokainen tunteenpurkaus valuu kuin vesi hanhen selästä kenenkään noteeraamatta sitä. Samalla täydenkuun kanssa yhtymässä on Saturnus, joka edelleen vakavoittaa, viilentää ja lisää pidättyneisyyttä tunteiden rintamalla.

Kuten jo uudenkuun kartalla, tällä täydenkuun kartallakin on tiettyä ristiriitaa tarpeiden täyttymisen sekä kuulluksi tai nähdyksi tulemisen kanssa. Leijona-Aurinko mielellään olisi stara ja kaikkien ihailema, mutta yleisö on nyt melkolailla pidättynyttä, kenties jupisee mielessään hullutusten tarpeettomuudesta, kun nyt pitäisi keskittyä työhön ja todistettaviin tuloksiin, ei ole aika leikkiä!

Vesimiehen hallitsija, Uranus, tekee lisäksi Saturnuksen ja Kuun yhtymälle lisäksi haastavan kulman, joka pysyy ajankuvassa vielä hyvän aikaa. Uranus on edelleen yhtymässä kuunnoususolmulle, ja vielä myös Mars liihottelee siinä tuntumassa, vaikkei enää niin tiukasti kuin uudenkuun aikaan. Uranus ja kuunnoususolmu siis muodostavat jännitteisen suurkuvion, T-ristin, täydenkuun kanssa, mikä saattaa peilata jonkinlaista paineen kerääntymistä, kun yhtäältä eloisa leikki ja toisaalta tunteiden kirjava ilmaisu tuntuu nyt olevan puristuksissa vanhaa hyvää sekä työteliäisyyttä arvostavan Saturnuksen ja uudistusmielisen eksentrikon, Uranuksen energioiden välissä.

Toisaalta Pluto tekee harmonisen kulman Uranukselle, minkä voisi ajatella peilaavan tilannetta, jossa nyt jonkin vanhan on muututtava, vaikka se aiheuttaisikin äkkinäisiä käänteitä, mutta ehkä myöhemmin oivallamme transformaation luoman arvon. Myös Merkurius Neitsyessä tekee harmonisen kulman Uranukselle, nyt jäsentynyt mieli ja ajattelu voi auttaa tiukissakin käänteissä. 

Kartalla täysikuu on täysin ristissä kuunsolmulinjan kanssa, joka edustaa kollektiivisessa ajankuvassa kehityksen suuntaa ihmiskunnalle yhteisönä. Uranus ja Mars johdattelevat meitä edelleen kohti sisäistä kasvuamme, nyt vain saattaa olla aika rysäyttää jotain konkreettisemmin ja äkkinäisemmin muutokseen kasvun suuntaan. Visuaalisesti koko kartta tuntuu painottavan suuntaa Uranukselle ja kuun noususolmulle, Saturnus tavallaan lukitsee tunteet (Kuu) ja tahdon (Aurinko), jotta syvempi kollektiivinen tietoisuus pystyy linjautumaan kohti tavoitettaan. Merkurius ja Pluto antavat sivuilta vielä harmonista vauhtia, let’s go!

///

Täydenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 

Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi) ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

28.7.2022

Uusikuu Leijonassa 28.7. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa


Pidäkkeetöntä tulkintaa uudenkuun energioista | Uusikuu Leijonassa torstaina 28.7.2022 klo 20:55

Heinäkuinen uudenkuun kartta on täynnä latautunutta energiaa! Ajankuvan tulkinnassa tuntuu mahdottomalta myöskään jättää juuri mitään pois, haluaisi mainita kaiken. Liekö Leijonan suurieleisyyttä, mutta tässä lähtee. 








Uusikuu Leijonassa on puhtaimmillaan täyttää rakkautta, lämpöä ja huomiota. Leijonan sydämmellisyys läpäisee paksuimmankin jään ja saa rakastamaan täysillä, ei ehkä ehdoitta, mutta lujaa. Nyt uudellakuulla on yhtymässä myös Ceres-asteroidi, äitienergian ilmentäjä, huolehtija, lapsensa puolesta taisteleva eräänlainen leijonaemo sekin. Ceres (ja uusikuu hieman löyhemmin) on oppositiossa perääntyvään Plutoon. Mytologian mukaan Hades (Pluto), manalan valtias, kaappasi Cereksen (Demeter) ainoan lapsen Persephonen vaimokseen. Ceres oli murtunut, teki kaikkensa saadakseen lapsensa takaisin, mutta kukaan ei tuntunut ottavan hänen hätäänsä tosissaan. Ceres hallitsee myös viljan kasvua, ja hän sai Persephonen takaisin kiristämällä, pidättämällä sadon kypsymistä niin pitkään, että sai lapsensa takaisin – toki vain osaksi vuotta. Kolmanneksen vuodesta Persephone viettää vastentahtoisesti maan alla Hadeksen kanssa. Tässä oppositiossa on siis syvät haavat ja ikuinen taistelu läsnä, luopuminen, ikävä ja kaipaus.


Leijonassa on myös Merkurius, ja sitä vastapäätä oppositiossa ajan herra Saturnus, sekin perääntymässä. Niihin molempiin tekee neliön uudistushenkinen Uranus, joka on nyt tarkalleen kuun noususolmulla yhtymässä. Näin ollen uudenkuun kartalle muodostuu haastava suurkuvio: T-risti. Tässä Merkurius Leijonassa on kuin monologia estradilla pitävä näyttelijä, joka nauttii yleisön jakamattomasta huomiosta. Hän paasaa asiaansa jykevällä rintaäänellään, mutta kuitenkin hällä on pilke silmäkulmassa. Yhtäkkiä värivalot syttyvät, kabareemusiikki rämähtää ilmoille, monologia pitänyt näyttelijä repäisee housut jalastaan ja alta tulvahtaa valtava salsahame, joka alkaa heilua villisti tanssin pyörteissä. Joukko taustatanssijoita kansoittaa myös lavaa. Yleisö on nyt kuitenkin vaativa, katsojien ilme ei värähdäkään, esitys ei nyt uppoa. Pian musiikki lakkaa, tanssijat pysähtyvät, väkeä alkaa virrata ulos salista. Nyt ei toimi mikä tahansa show, ei riitä, että lavalla on stara, joka tekee mitä sattuu. Aitous puuttui, yleisön raja tuli vastaan. Päätähti on käärmeissään, kun hänen ideaansa ei nyt osteta.


Tilanne voi tuottaa aika lailla turhautumista. Yleisö ei vastaa odotetusti ja ylpeä Leijona ei ota tätä tyrmäystä kevyesti. Nousevan kiukkuenergian otollinen kanavointi voisi olla nyt jossain konkreettisessa tekemisessä, mutta sisintään kuunnellen niin, että tunnistaa, toimiiko vanhasta totutusta käsin vai onko aidosti nyt kasvun tiellä. Uranus kuunnoususolmulla Härässä saattaa tuottaa yllättäviä käänteitä polulle, missä myös Mars on yhtymässä näihin. Tämä kombo voi ilmentää sätkyisää energiaa, jopa painekattilamaista pakonomaisuutta, mutta toisaalta Härässä Mars on rauhallinen, ehkä vähän pakotettukin tarttumaan hitaasti ja pitkäjänteisesti asioihin. Saturnuksen neliö vielä alleviivaa pitkäjänteisyyden teemoja, mutta tuo lisäksi jonkinlaisen työteliöisyyden vaatimuksen mukaan kuvioon.


Kokonaisuutena kartalla on siis äitiyteen, lapsen jakamiseen liittyviä kipuja, syviä tuntemuksia, jotka yhtäältä haluaisi haudata ja näytellä vaan iloista elämää, heittäytyä tanssimaan, mutta tosiaalta tietää sisällään, että falski esitys ei nyt välttämättä pelasta tilannetta. Ilmoilla on vaatimus tarttua toimeen, tuottaa jotain konkreettista, enää ei harhautusesitykset mene läpi. 


Parina viime vuonna taivalla tasapainoillut Saturnuksen (rajat, rakenteet) ja Uranuksen (vapaus, yhteisöt) haastava kulma, neliö on taas aktivoitumassa kollektiiviselle kartalle, aivan tarkaksi se ei enää tule, mutta tiukimmillaan se on lokakuun alussa.


Jupiter on nyt uudenkuun kartalla pysähtynyt, valmistautuu perääntymään sekin. Perääntyminen kestää marraskuun loppupuolelle asti, ja sen aikaa Jupiterin teemat ohjautuvat ikään kuin sisäiseen käsittelyyn. Jupiteriin liitetään usein matkailu, niin sisäinen kuin ulkoinenkin, onnenkantamoiset, filosofiat ja oppineisuus, kaikenlainen laajentuminen. Nyt alkava perääntymisjakso saattaa kääntää nämä asiat vähän vastahankaan, ohjata reflektoimaan menneisyyttä näiden teemojen osalta, uusia reissuja ei esimerkiksi ole nyt kaikkein paras hetki suunnitella ja voi olla, että opinnot eivät tänä syksynä lähde aivan vauhdikkaimmin etenemään. Pysähtyneenä planeetan energia on voimakkaimmillaan, tiivistyneimmillään, ja pysähtynyt Jupiter jää nyt uudenkuun kartalla muistuttamaan näistä teemoista erityisesti kuluvalle kuunkierrolle. Se tekee harmonisen kulman uudellekuulle, joten todennäköistä on, että tämä reflektointi edistää jotain syvempää prosessia ja palvelee siten kyllä kokonaisuutta, vaikka ei joka hetki mukavalta tuntuisikaan.


Nyt alkavan kierroksen täysikuun kartta on myös kovin latautunut, siihen palaan parin viikon päästä tarkemmin. 


Valoa elokuuhun! 


///


Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi) ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

30.6.2022

Uusikuu Ravussa 29.6.2022

 




Tänään nautimme uudenkuun energioista turvallisuushakuisessa ja kotikeskeisessä, tunteellisessa Ravun merkissä. Kuu on erityisen vahva hallitsemassaan Ravun merkissä ja hoivavietti, ymmärtäväinen ja huolehtiva tunnelma voi tuntua nyt voimakkaalta. Dynaaminen kulma Jupiteriin laajentaa ja paisuttaa turvallisuudentarpeen tunnetta. Nyt on riskejä liioitelluille ja hyvin tunneperäisille reaktioille tai myöntyä liikaa, olla ylitsevuotavan hyväntahtoinen. Fiksautuminen tiettyyn maailmankatsomukseen tai uskomusjärjestelmään (filosofia, tiede, uskonto) voi tuntua nyt turvaa tuovalta. 

Uudenkuun kartalla vaikuttaa voimakkaana Marsin ja Pluton intensiivinen kulma. Mars omassa hallitisijamerkissään pystyy pitelemättömästi ilmentämään ominaisinta suoraviivaista toimintaa, aggressiivistakin. Marsin ja Pluton kohtaamisiin liitetään usein valtataistelut, pakonomaisen voittamisen tarve ja pinnan alle piilotettua raivoa. Pluto hillitsee Marsin Oinaassa ilmentämää selkeää ja näkyvää äksöniä ja voi kääntää sen jopa kohdistumaan sisäänpäin. 

Myös Neptunus ja Merkurius ovat intensiivisessä kulmassa. Tyypillisesti näiden kahden kohtaamiseen liitetään epärationaalisuus, todellisuuden vääristäminen ja faktatiedon puuttuminen. Kuitenkin Neptunus on juuri aloittanut perääntymisjaksonsa, joka kestää joulukuulle saakka. Neptunus on unelmien, haaveiden, satu- ja unimaailman sekä illuusioiden planeetta. Neptunus symboloi ideaalia, ei sitä mikä on totta. Parhaimmillaan Neptunus saa meidät yhteyteen henkisyyteen ja korkeampiin voimiin, mutta huonoimmillaan sen vaikutus on sumentava ja vääristävä ja johtaa helposti itsepetokseen. Kun planeetta peruuttaa, sen ominainen energian ilmeneminen muuttuu. Neptunuksen perääntyessä sen vaikutus ei välttämättä olekaan hämmentävä ja häilyvä, vaan selkiyttävä. Kun utu poistuu, näemme totuuden kirkkaammin. Parhaimmillaan Neptunuksen perääntyminen saa meidät katsomaan tarkemmin omia uskomuksiamme, yhteyttämme korkeampaan ja synkronisoitumaan maailmankaikkeuden sykkeeseen. Näemme itsemme, muut ja maailman sellaisena kuin ne ovat, ilman mielen luomia filttereitä ja stooreja. Ison kuvan näkeminen voi olla hyvin parantavaa ja tajuntaa laajentavaa. Myötätuntoinen ja hyväksyvä suhtautuminen itseen, muihin, menneeseen ja tulevaan on varmasti avuksi, kun joutuu silmätysten omien tekojen ja valintojen seurausten kanssa.

21.6.2022

Uusikuu Kaksosissa 30.5.22

 


Huomenna 30.5 on Uusikuu Kaksosissa. 

Uusikuu on aloitusten ja lopetusten aikaa. 

Kuu Kaksosissa tuo tähän aikaan sähäkkää, liikkuvaa ja älyllistä energiaa. 

Tunteista tykätään puhua, mutta niiden tuntemista vältellään. Kaksosenergia on nopeaa, muuttuvaa ja kommunikoivaa. Voi tuntua myös että viettää liikaa aikaa mielessä, ja on kierroksilla. 

Saturnus ja Merkuriuksen perääntyminen saattavat haastaa kommunikaatiota ja osalla on haastavia keskusteluja, mykkäkoulua, tunnetta ettei uskalla sanoa asioita ääneen; voi olla väärinkäsityksiä ja tunne, ettei toinen ymmärrä. Keskusteluissa voi olla myös positiivista voimaa ja kaiken transformoivaa energiaa, ja huomaat, että koko asia ja keskustelu voi muuttua täysin; kuin kuolla ja syntyä joksikin uudeksi. 

Kun asiat uskalletaan sanoa ääneen, ehkä jopa aika vahvasti, suoraan tai jopa huutaen, jotain vapautuu. 

Ajassa on myös myötätuntoa ja lempeyttä ja intuitio toimii ja ohjaa vahvasti. 

Keskustelut voivat olla nyt hyvin syväluotaavia, intuitiivisia, mennä pinnanalle ja voit myös nähdä tarkasti asioita.

Ajan energia ohjaa meitä kohti vakautta, pysyvyyttä, turvaa ja pyytää luopumaan repivästä ja tuhoavasta energiasta. 

Rakkauselämässä voi olla hyvin vahvaa ja intohimoista intensiteettiä, vahva lataus; vetovoimaa ja syvää seksuaalisuutta. Tai vahvaa vääntöä, vallankäyttöä, kontrollointia tai suhteen kyseenalaistamista. 

Koko suhde tai rakkaus saattaa muuttua, ja transformoitua uudeksi, ja paremmaksi tai suhde voi olla kriisissä ja voimme joutua luopumaan toisesta ihmisestä. 

Ajassa on vahva draivi aloittaa uusia asioita, ja kaipuu uudistaa elämää. Mars Oinaassa tuo suoraa, nopeaa, tulista, aggressiivista, intohimoista kipinää tekemiseen ja aloituksiin.

Samaan aikaan saatat miettiä uskallanko lähteä uuteen vai pitäiskö jäädä vanhaan - tuttuun ja turvalliseen. 

Merkuriuksen perääntyminen voi tuoda ihmisiä takaisin menneisyydestä, voit törmätä kadulla tuttuihin tai saada viestejä. Joskus ihminen menneisyydestä tulee vahvasti mieleen tai palaa elämään, ja jos ihminen on rakas ja tärkeä - suhde saattaa jatkua siitä mihin se joskus jäi. ❤️

Monet tuntevat nyt kaipuuta kääntyä sisäänpäin, kuulostella omaa elämää ja olla rauhassa.

Teksti ja kuva: Nina Taponen @nina.taponen Insta: Sielunpolku Nina Taponen


30.5.2022

Uusikuu Kaksosissa 30.5.2022




Tänään saamme nauttia uudenkuun uudistavasta energiasta intoa, tuoreutta ja raikkautta huokuvassa Kaksosten merkissä. Kevät on jo hiljalleen kääntymässä kesäksi, luonto kukkii ja tarjoaa juuri nyt ihaninta vihreyttään ja vehreyttään. Kaksoset on luonnostaan kiinnostunut kaikesta ja kaikista tasavertaisesti. Kommunikaatio ja loputon tiedonjano on Kaksosten merkin ydintä. Kaksosten hallitsijaplaneetta Merkurius liitetään niin ikään kommunikaatioon ja viestintään. Merkurius on perääntynyt toukokuun 10. päivästä asti ja on nyt hidastumassa ja kääntämässä suuntaansa ihan muutaman päivän päästä. Pysähtyessään ja suuntaa vaihtaessaan planeetan sanotaan olevan hyvin voimakas. Merkuriuksen perääntymiseen liitetään yleensä kommunikaatio-ongelmat ja -katkokset, väärinymmärrykset ja elektroniikan temppuilut. Perääntyvä Merkurius kutsuu meidät hiljentämään ja hiljentymään, katsomaan uudestaan jo tehtyjä suunnitelmia. Merkurius on nyt Härän merkissä, joten Härkään liitetyt asiat voivat nyt olla suurennuslasin alla. Vaativatko talousasiat tarkastelua, onko tullut tehtyä arvojen mukaisia valintoja, olemmeko nähneet ja arvostaneet kauneutta ympärillämme? Lisäksi rajoitteita ja realiteettia edustava Saturnus on dynaamisessa kulmassa Merkuriukseen ja tuntuu vain alleviivaavan perääntyvän Merkuriuksen takkuisalta tuntuvaa kulkua ja saada meidät tuntemaan rajoittuneisuutta kommunikaatiossa. Tai ihan vain ohjaamaan meidät hiljentymään, olemaan itsemme kanssa ja rauhoittamaan oman tilamme. 

Mars ja Jupiter ovat juuri yhtyneet Marsin hallitseman Oinaan merkissä ja ovat edelleen kylki kyljessä uudenkuun kartalla. Mars Oinaassa on äärimmäisen vahva soturi, äkkipikainen, impulsiivinen, kilpailunhaluinen ja aggressiivinenkin. Jos Mars Oinaassa on jo innosta pinkeänä eteenpäin sen suuremmin muita miettivä päkäpää, Jupiterin ollessa mukana tämä voima laajenee entisestään. Jupiter tuo Marsin intoon optimismia ja lisää itseluottamusta. Vaikuttaa voittajayhdistelmältä tai sitten bensaa liekkeihin -kuviolta. Oleellista on toki nyt se, mihin tämä energia suunnataan. Väkevällä voidaan saada nyt todella aikaiseksi jotain hyvää tai sitten hävitystä ja kauhistusta. 

Venus on juuri nyt hallitsemansa Härän merkissä. Tähän yhdistelmään liitetään kauneus, taiteet, aistillisuus, rakkaus, talous ja arvot. Pluto on kuitenkin haastavassa kulmassa Venukseen ja tuo vakavuutta aistikylvyn ja rakkaudesta nautiskelemisen keskelle. Pluto hallitsee vanhan muodon kuolemaa ja uuden syntymää, eli transformaatioprosessia. Tämä kutsuu sukeltamaan pintaa syvemmälle, kaivaa peitetty ja salattu Venuksen ja Härän edustamiin asioihin liittyen. Tässä kuviossa voi olla myös vastustamatonta, ikään kuin maagista vetovoimaa ja kohtalokkuutta. Kun kyseessä on Pluto, intensiteetti kasvaa maksimiin. Pelkkä pinnan raaputtelu ei nyt riitä, vaan asiat, joita tuomme syvältä päivänvaloon tarkasteltavaksi kaipaavat muutosta. Onko kyseessä suhteemme luontoon, rakkauteen, kehoomme, arvoihimme tai talouteemme, jää nähtäväksi. 

Uusikuu Kaksosissa 30.5. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa


Uusikuu Kaksosissa on lähtökohtaisesti elämää kuhiseva, eri suuntiin pörhistelevä taukoamaton kikatus ja kalkatus. Jee, kevät on täällä, ja jee, kaikki ovat jo heränneet, mitä kuuluu, mitä kuuluu? Mitä voisin oppia tänään, kerro minulle jotain uutta! Kuin etsisi toisista piristystä itselleen ja on samalla itsekin viihdyttävää seurattavaa, kun pomppii ympäriinsä ja asiasta toiseen. Uusikuu pöhisee Kaksosissa kuin omia aikojaan, ilman sen suurempia kontakteja muilta kartan planeetoilta. Sydän ja tunteet pulpppuilevat nyt kuin uutta suuntaa hakien; mistä langanpäästä voisi seuraavaksi nykäistä? ilma on sakeanaan toisistaan irrallisia ajatus- ja puhekuplia, kuin pitkään padotut mielenliikkeet vapautuisivat viimein ilmoille jaettavaksi. 


Kaksosten hallitsija, Merkurius, kuitenkin perääntyy Härän merkissä vielä muutaman päivän. (Suunta kääntyy perjantaina 3.6. taas eteneväksi, joskin pysyy varjoalueellaan vielä 19.6. asti.) Se värittää ilmassa leviävän kaksosenergian maanläheisimmillä, ehkä vähän painavammilla ja pysyvämmillä sävyillä. Tämä sijainti kiinteässä maamerkissä on Merkuriukselle selvästi omaa Kaksosten muuntuvaa ilmamerkkiä konkreettisempi. Mieli ja ajatukset saattavat kaivata nyt erityisesti pysähtymistä, maadoittumista, meditointia ja kehon aistimista loputtoman kaahottamisen sijaan. Härän alkuasteilla etenee myös Venus, ja sekin omassa merkissään juurruttaa arvomaailman ja ihanteen konkreettiseen ja käsin kosketeltavaan maaenergiaan. Ehkä tekee mieli enemmän metsälenkeille ja puita halailemaan sen sijaan, että istuisi sohvalla ja selaisi somea. 


Niin ikään perääntyvä Pluto luo harmonisen kulman Merkuriukselle johtavasta maamerkistä, Kauriin loppuasteilta, mutta samalla tekee vähän haastavamman Venukselle. Merkuriuksen perääntymisen aika on aina hyvä reflektion hetki tutkia sitä, mitä on ajatellut, mielessään pyöritellyt viime aikoina. Mieleen voi nousta menneitä asioita, jotka nyt vaativat konkreetista huomiota, sitä, että niiden äärelle istahtaa ihan rauhassa ja kuuntelee, mitä niillä on sanottavana; mitä voisin oppia siitä, mitä olen tähän asti kokenut, onko jokin kokemus kiireessä vaan juostu läpi, ja sen syvempi viesti on jäänyt huomiotta? Saturnus samalla haastaa nyt Merkuriuksen energiaa; onko lupa ajatella näitä asioita, onko joku sääntö tai rajoitus, joka estää pohtimasta tai jokin velvollisuus tai vaatimus, joka ei nyt antaisi pysähtyä? 


Uudenkuun kartalla on myös uudesta innostumisen, aloittamisen ja aggression planeetta Mars omassa merkissään Oinaassa, ja saa siellä riehua lähes rajatta, koska kaikkea koskettamaansa lisäävä ja laajentava Jupiter on tiukassa yhtymässä Marsiin. Saattaa tehdä mieli päästellä höyryjä fyysisesti, vaikka ehkä pitkään jatkuneen paikallaanolon jälkeen keho voi olla vielä osin jumissa ja käydä hitaalla. 


Rauhallinen kävelylenkki metsässä voikin jatkua iloisena hölkkänä, jos sattuu huvittamaan! Antaa palaa vaan. <3


///


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa, ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

Uusikuu Kaksosissa 30.5.2022 @astro_rosa

Aurinko ja Kuu aloittavat uuden syklin täysin toisilleen omistautuneina, eivätkä ne muodosta aspektia minkään muun kartan tekijän kanssa. Kaksosenergiaan liittyy tietty puolueettomuus ja androgyynisyys. Se ei suhtaudu tietoon tunteella vaan puhtaalla kiinnostuksella. Kaksosten teemoihin liittyvät kommunikointi, oppiminen, tiedonjano, kepeys, vilkkaus, uutiset, juorut, älyllisyys, nuorekas flow ja raikkaus. Ajan energia on nyt niin nuori, ettei se suhtaudu mihinkään nostalgialla. 

 Merkurius, jumalten sanansaattaja, on Kaksosten planeetta. Tämä pääsääntöisesti vilkas viestinviejä perääntyy Härän merkissä, joka voi tehdä siitä tavanomaista hitaamman ja ehkä kömpelömmän. Perääntyvä Merkurius on kuuluisa esimerkiksi tiedostojen katoamista ja tökkivistä koneista. Nyt perääntyvä Merkurius tekee useamman aspektin hitaiden planeettojen kanssa, sekä kollektiivisen Kuunsolmu linjan kanssa. Tuntuu kuin viestejä sinkoilisi joka suunnasta. 

 Pluto Kauriin merkissä tekee kolmion perääntyvän Merkuriuksen kanssa. Mielestäni sen viesti voisi olla: ”Tieto on valtaa. Tieto voi olla vaarallista. Informaatio vallankäytön välineenä”. Tämä voi olla uutisten sensurointia tai vaikka tietojenkalastelua netissä. Toisaalta se voisi myös kuvastaa tabujen ja likaisten salaisuuksien paljastumista yleiseen tietoon. Ehkä saamme todistaa naamioiden tippumista ja valtarakenteiden horjumista. 

Saturnus Vesimiehessä tekee neliön perääntyvän Merkuriuksen kanssa. Saturnuksen haastava aspekti saattaa hidastaa tai rajoittaa yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvää keskustelua. Kuka uskaltaa olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä kaaoksen keskellä? Miten kestetään epävarmuutta, kun mikään ei ole suoraviivaista ja ennalta arvattavaa? Haasteeseen on kenties piilotettu lahja. Ehkä tarvitsemme tätä haastetta puskeaksemme läpi kohti avoimempaa tulevaisuutta? 

Neptunus Kaloissa tekee sekstiilin perääntyvän Merkuriuksen kanssa. Tämä taivaanrannanmaalari löytää tavan ilmaista kollektiivista energiaa, jonkin luovan kanavan kautta. Inhimillisyys tulee ilmaistuksi sen koko laajassa skaalassa. Neptunus Kaloissa ei tunne rajoja, mutta se tuntee ihmisyyden kaikki puolet läpikotaisin. Muistuttaisiko tämänhetkinen kollektiivinen ajankuva ennemminkin Edvard Munchin muotokuvaa vai Disneyn piirrettyä? 

Perääntyvä Merkurius on myös yhtymässä Kuun yläsolmuun Härässä. Meidän ei anneta unohtaa, että kohtalomme on sidoksissa maapallon kohtaloon. 

Aika on täynnä viestejä. Vastaanotamme niitä jatkuvasti. Tulkitsemme niitä tietoisuudentasostamme käsin ja välitämme niitä vuorostamme eteenpäin. Olemme kuin katalysaattoreita tiedon siemenille, joita kylvämme ympärillemme. Vaikka Kaksosenergiaan liittyy tietty lapsenomainen kepeys ja huolettomuus, sen taito välittää tietoa on arvokasta. Tarvitsemme myös Kaksosten kyvyn tarkastella maailmaa uteliaasti ja objektiivisesti. Meillä kaikilla on oikeus rikastuttaa maailmaa omilla aidoilla huomiollamme. Mitä jos alkaisimme tekemään turvallista tilaa itseilmaisulle? Harjoittelemaan oman äänen kuuluvaksi tekemistä? Miten se muuttaisi elämäämme? Mikä vaikutus sillä olisi maailmalle? 

Hyvää Uutta Kuuta ja kevään viimeistä kuun sykliä! 

@astro_rosa 

 #astrologia #uusikuu #ajankuva #sielunkarttakoulutus #itseilmaisu #kommunikaatio

15.5.2022

Täysikuu Skorpionissa 16.5. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa




Täysikuu Skorpionissa on nyt myös kuunpimennys, joka astrologisesti tarkoittaa painokkaampaa täysikuun energiaa. Kuten syklisyys on yleisesti olennainen osa astrologista maailmankuvaa, on myös nämä pimennykset osia pienempiä ja suurempia syklejä. Nyt käsillä oleva täysikuu on osa kuunkiertoa, joka alkoi vapun alla uudellakuulla ja auringonpimennyksellä. Samalla vapun auringonpimennys avasi nyt sulkeutuvan kahden viikon pimennysjakson tai -portaalin. Tämä täysikuu Skorpionissa sulkee myös syklin, joka alkoi Skorpioni-uudenkuun aikaan puoli vuotta sitten. Tätä seurannut täysikuu oli niin ikään kuunpimennys. Pimennyksiä on vuosittain yleensä vähintään neljä, toisinaan enemmänkin. Pimennysten sykleillä on juuret, jotka ulottuvat parhaimmillaan vuosisatojen ja -tuhansien taakse, jolloin niiden voi ajatella edustavan laajempia ihmiskunnan kehittymisen jaksoja. Se, mikä nyt on muutoksessa, on todennäköisesti alkanut prosessinsa jo hyvän aikaa sitten.


Aurinko on nyt Härässä, ja Härän aika onkin luonnossa kukkeimmillaan. Ajassa on päällimmäisenä yltäkylläisyyden, runsauden, materian ja maan energiaa. Täysikuu Skorpionissa pyytää katsomaan nyt pintaa syvemmälle, näkemään kukkaloiston ohi ja läpi niihin asioihin, jotka pinnan alla ovat se oleellinen ydin, joka nyt kaipaa huomiota. Mikä sinun elämässäsi on nyt sitä, mikä odottaa, että se kaivetaan esiin, valoon, ja nähdään kaikessa rujoudessaan sellaisena kuin se on, annetaan sille tilaa hengittää, kasvupohjaa lähteä uudistumaan ja luomaan itseään uudelleen? Mistä tulisi luopua, jotta se asia pääsisi omaan tilaansa ja voimaansa, toteuttamaan täysillä itseään? Mikä on sen tiellä? Mitä olet haalinut sen ehkä häpeämäsi asian peitoksi?


Myös yleensä vahvasti karmallisiksi koetut tekijät, Khiron ja Saturnus, jotka osaltaan molemmat edustavat epävarmuuksia ja riittämättömyyttä, ovat merkittävissä asemissa täydenkuun kartalla. Khiron on Oinaassa yhtymässä Venukseen, Härän hallitsijaan, ja Saturnus Vesimiehessä tekee tarkan haastavan kulman täydellekuulle. Ikään kuin heittäisivät kapuloita rattaisiin, epäilyksiä ja vaatimuksia sen tielle, että pystyisi yhtäältä täysillä nauttimaan ympäröivästä yltäkylläisyydestä ja runsaudesta ja toisaalta näkemään aivan tarkasti sitä sisintä ydintään. Khiron peilaa meille omia haavojamme ja sen kautta saamme ohjausta löytämään myös sisäisen parantajamme. Saturnus edustaa rajoja, vastuuta, vakavuutta, työtä ja sitä kautta helposti myös sisäistä riittämättömyyttä. Venus (rakkaus) Oinaassa on lähtökohtaisesti haastavassa ympäristössä, ja Khiron siinä kyljessä saattaa lisätä epäilyksiä. Vesimiehessä Saturnus haluaisi laittaa rajoja yhteisöllisyyteen, ehkä tuo työteliäisyyden vaatimuksen yhteisöihin – voinko olla yhteisölleni hyödyksi ilman, että rajaan itseäni jotenkin, tai ilman, että raataisin muiden etujen vuoksi omani sivuuttaen. Toisaalta voi tulla fiilis, että näkee vaivaa ja tekee työtä yksin, eivätkä muut ole valmiita tekemään samaa yhteiseksi hyväksi. 


Tämä kuvio muodostaa täydenkuun kartalle T-ristin, jonka voi nähdä myös suorakulmaisena kolmiona, joka ikään kuin huutaa sitä neljättä kulmaa ollakseen tasasivuinen neliö – tai tuolina, jossa on kolme jalkaa, mutta neljäs tekisi siitä tukevan. Se puuttuva kulma tai jalka olisi Leijonan rohkeassa, itsevarmassa ja sydänkeskeisessä merkissä. Ikään kuin raivattaisiin jo tilaa ajatukselle, että voisiko kohta olla aika ja lupa jo loistaa omaa sisäistä valoaan? Olisiko mahdollista löytää se sellainen turvallinen ympäristö, jossa voisi olla oma valovoimainen itsensä, uskaltaa avata sydämensä ja rakastaa täydellä voimallaan? Vapauttaa se lämpö, rakkaus ja sydämellisyys, joka on niin valovoimaista ja aseistariisuvaa, että se paistaa vahvimmankin rajan ja tiheimmänkin aidan läpi. Pystyisikö sitä olemaan oman elämänsä pääosan esittäjä, ottaa oman voimansa käyttöönsä ja antaa palaa täydellä liekillä? Sekin aika on tulossa. 


Marsin ja Neptunuksen yhtymä Kaloissa heijastelee vielä ehkä uinuvaa toimeliaisuutta, haave- ja unimaailman illuusioita. Yhtymä on harmonisessa suhteessa täydenkuun linjaan, joten ehkä pieni haaveilu ja maalailu on vielä paikallaan ja sisäisten maailmojen kanssa painiminen hedelmällisempää kuin konkreettiseen tekemiseen tarttuminen. Myös perääntyvä Merkurius Auringon vierellä haastaa arvioimaan mennyttä ja tutkimaan sisäistä maailmaa sen sijaan, että aloittaisi nyt hirvittävästi uusia projekteja. Jupiter Oinaassa voisi viitata suuriin, onnekkaisiin uusiin alkuihin, mutta ilman konkretiaa nekin voivat lässähtää kuin kesken puhaltamisen karkuun päässyt ilmapallo. Sisäisen todellisuuden jäsentäminen ja vaaliminen luo nyt potentiaalia tulevaisuuteen, missä konkretian ja toiminnan aikakin meitä odottaa.


Leijonan omaa aikaa odotellessa nyt voi olla keskeistä kuitenkin keskittyä ensin Härän ja Skorpionin väliseen polariteettiin, toisiaan täydentävien energioiden symbioosiin, jossa yltäkylläisyys ja luopuminen keskustelevat alati ja hakevat tasapainoa. Mikä on tarpeeksi, jotta koen olevani turvassa? Ja milloin on aika luopua jostain, jotta pystyisin kuitenkin näkemään sen olennaisen, sisäisen ytimen, joka lopulta on se tärkein asia minulle? Välillä senkin voi kuorruttaa kauneudella, mutta aika ajoin on oltava valmis kaapimaan koristukset siitä edestä, jotta se saa levätä ja myöhemmin joku elinvoimainen uusi kaunis asia voisi sen peittää. Ydin on kuitenkin aina siellä, pysyy, vaikka päälle kasvavan aika tulee kasvaa, kuolla ja kasvaa taas uudestaan. Ytimessä on se tallessa se kaikki alkuvoima, joka tarvitsee myös huomiota ja arvostusta osakseen, ryöstöviljely ei kanna montaa vuotta.


///


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän pimennyskauden teemojen puitteissa, ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

29.4.2022

Uusikuu Härässä 30.4. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa



Nyt käsillä oleva uusikuu on samalla myös osittainen auringonpimennys, joka ilmentää normaalia uuttakuutta intensiivisempää kollektiivista energiaa. Tämän on voinut aistia jo jonkin aikaa, sen verran intensiivisemmästä ajanlaadusta on pimennyksissä kyse. Moni onkin viettänyt somepaastoa viime viikkoina, minkä näen yhtenä merkkinä siitä, että vahvat energiat ovat olleet ilmeisiä monelle ja on ollut tarve vetäytyä hetkeksi itsekseen, irti turhista ärsykkeistä.


Uusikuu ja samalla pimennys tapahtuu nyt astrologisella eläinradalla 10 asteessa Härkää, joten etenkin niille, joilla on syntymäkartalla tuossa pisteessä tai Härän vastamerkissä, Skorpionissa, jotain tekijöitä, voi tämä pimennysaika tuntua erityisen painokkaasti. Mitä se tarkoittaa käytännössä, siihen voi saada osviittaa tutkailemalla, mihin huoneeseen ja minkä tekijöiden läheisyyteen pimennys tällä kertaa omalla kartalla sijoittuu. Jos haluat tutkia asiaa tarkemmin, näistä on viime vuoden pimennysten aikaan kirjoittanut kätevän tutoriaalin opettajamme Kirsi.

Kollektiivisesti pimennysaikana saattaa nostaa Härän ja Skorpionin teemoja esille, yhtäältä voi ilmetä Härän edustamaa yltäkylläisyyttä, materiaalista runsautta, kenties hyvää ruokaa ja muita elämän nautintoja, mutta toisella puolella on kaiken tieltään riisuva, läpitunkeva, intensiivinen ja vallankäyttöä pelkäämätön, transformaatioon ohjaava skorpionienergia. Näiden tasapainotus voi tulla tärkeäksi tällä pimennysjaksolla. Itselle relevantti kulma asiasta selviää parhaiten fiilistelemällä ja seuraamalla, mitä on liikkeellä ja pysyä tarkkaavaisena, joskin vastaanottavaisena. Parin viikon jakso pimennysten välissä on erityistä, ehkä jokseenkin arvaamatontakin aikaa, ei aivan tavallista, joten avoin mieli ja mahdollisuus tehdä tilaa sille, mitä onkin tulossa, on todennäköisesti paras strategia tähän aikaan. Seuraava pimennys on täysikuun aikaan 16.5. Skorpionissa (25 astetta), ja se on vuorostaan kuunpimennys. 


--


Nyt Härän ajassa on voinut huomata kaikenlaista hidastumista ja liipasinsormen jumahtelua verrattuna edeltäneeseen Oinaan sähäkkään aikaan. Härkä onkin eläinradan hidas nautiskelija, jonka aikana luonto alkaa kukoistaa, loistaa kirkkainta väriloistoaan, puiden silmut ja lehdet ovat kirkkaan vihreinä, hyvää vauhtia aloittamassa uutta kasvun kauttaan. Härkä edustaa pysyvyyttä, sitoutumista, pysähtymistä ja myös yltäkylläisyyttä, nautiskelua, rakkautta, arvojamme ja ylipäätään sitä, mikä on meille tärkeää, jopa pyhää. Härässä tietoisuus ankkuroituu aisteihin ja niiden kautta kehoon, materiaan, jonka fyysisissä rajoissa elämme. Härän aika kutsuu siis myös maadoittumaan, eli maa- ja luontoyhteyteen, pysähtymään kehollisten aistien ja tarpeiden äärelle. Olenko kehossani, huomaanko aistieni välittämät viestit, mitä ne yrittävät kertoa minulle?


Uudenkuun kartalla on vahva painotus myös Kalojen merkissä. Ennen pääsiäistä oli Kaloissa historiallinen Jupiterin ja Neptunuksen tarkka yhtymä, joka nyt on jo hieman lientynyt, mutta nämä Kalojen merkin hallitsijat ovat vielä muutaman asteen päässä toisistaan, johon joukkoon on nyt liittynyt myös Venus, Härän hallitsijaplaneetta. Myös Mars on Kaloissa ja tekee sieltä harmonista kulmaa uudellekuulle. Lisäksi Härkä-uudenkuun tuntumassa on Uranus, jonka energia yleensä sähköistää tunnelmaa jotenkin, kirvoittaa äkillisiä muutoksia tai auttaa näkemään asiat jostain uudesta näkökulmasta. 


Näin kaksi hyvin feminiinistä, vastaanottavaista, ehkä passiivistakin arkkityyppistä energiaa nivoutuu ajassamme yhdeksi, ja maskuliiniset planeettanenergiat liikkuvat näissä energioissa ehkä vähemmän terävinä kuin mitä ne puhtaimmillaan voisivat olla.


Samaan aikaan läsnä on siis yhtäältä materiaan ankkuroitunut, paikalleen pysähtynyt, aistiensa kautta ammentava ja olostaan nautiskeleva Härän energia ja toisaalta kaikesta materiaalisesta irti liudentuva, utuisen uniselta vaikuttavaan haavemaailmaan haapuileva Kalojen energia. 


Nyt ei selvästikään ole toiminnan aika, vaan kokisin, että meitä ohjataan nyt paitsi kääntämään tietoisuuden suunta sisäämme, myös nostamaan anturimme pystyyn ulkoapäin tulevien signaalien tunnistamiseksi. Silti kaikki ulkoinen viestintä on syytä peilata omaan kokemukseen ja siihen, mitä tietoa aistit välittävät meille kokemuksellisesti ja toisaalta, mitä tietoa saamme kaikkiyhteydestä pysähtymällä meille tärkeiden asioiden äärelle ja sukeltamalla meditoimaan niiden merkityksiä itsellemme. Tulee olo, että on aika kerätä voimia, nauttia olostaan ja toisaalta antautua haavemaailmoihin seikkailemaan sen sijaan, että tiukasti yrittäisi järkeillä tai ratinaalistaa omaa todellisuuttaan koherentiksi kertomukseksi tai kuvaksi. 


--


Samaan aikaan uudenkuun kanssa on päättymässä myös helmikuussa alkanut kausi, jolloin kaikki planeetat kulkivat kiertoradallaan maahan nähden eteenpäin. Nyt Pluto on jarrutellut pysähdyksiin, ja tässä perjantaina 29.4. alkaa Pluto perääntymiskausi, joka tulee jatkumaan aina lokakuulle asti. Pluton energia on planeettaenergioista kaikkein voimakkain ja painokkain, sen pysähtyminen aivan Kauriin viimeisille asteille voi ilmentää kuin jonkinlaista takapakkia, että katsotaanpas nämä rakenteet ja strategiat (Kauris) vielä kerran läpi, että palvelevatko kaikkea mahdollisimman hyvin. 


Kuluneella viikolla myös Merkurius siirtyi varjoalueelleen, sen perääntymiskausi alkaa 10.5. ja jatkuu kolmisen viikkoa 3.6. asti. Merkuriksen perääntymisjaksoihin liitetään usein erilaisia ja eritasoisia kommunikaation haasteita, ehkä tietoverkot eivät toimi ihan täysillä koko ajan. Nyt uudenkuun kartalla Merkurius on omassa merkissään Kaksosissa, missä se varmasti puhtaimmillaan olisi pulppuileva höpöttelijä, mutta nyt se on sekä Saturnuksen että Pluton kanssa kontaktissa, mikä saattaa ilmentyä kommunikaation totaalisena jäätymisenä tai ajatuksen tahmaamisena, ja mahdollisesti kokemuksena tarpeesta omien sanojen sekä ajatusten painon tarkkaan puntaroimiseen, voinko sanoa suoraan, mitä ajattelen, vai onko syytä pohtia nyt tarkasti sanojaan. Se ei välttämättä tunnu ihan selvältä!


///


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän pimennyskauden teemojen puitteissa, ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 

1.4.2022

Uusikuu Oinaassa 01.04.2022, Sisäinen kipinä

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä valo on lisääntynyt, meillä on toivoa kevään lähestymisestä ja uudesta energiasta, joka vie meitä takaisin yksinkertaiseen olemiseen. Kehomme janoaa huomiota, sen solut haluavat uusiutua Oinas auringon valossa ja päästä kosketuksiin tunteidemme kanssa Uudenkuun vapaassa tyhjässä tilassa. Jos koko talvi on mennyt pohdiskellessa, visioidessa ja punnitessa, mikä elämässä on ollut hyvää ja mikä huonoa, nyt voisi olla hyvä aika vaihtaa päässä soivaa levyä tai oikeastaan heittää koko levy pois ja tarkastella maailmaa täysin uusin silmin. Uudenkuun seurana, Oinaan pirskahtelevassa ja eteenpäin puskevassa merkissä, on Merkurius, joka edustaa älyä, logiikkaa ja kommunikointia. Miltä tuntuisi spontaani kommunikointi, jossa sanat tulevat suoraan sydämestä? Ei hienostelua, korulauseita tai kätkettyjä viestejä rivien välissä. Jos tunnemme pelkoa siitä, että astumme toisten varpaille, olemalla aito oma itsemme, voisimme kysyä, onko pelko vain mielen kertomaa tarinaa, jotta pysyisimme hiljaa ja muotissa. ”Turvassa”. Vanhoista tavoista pois opetteleminen onkin oma taiteenlajinsa. Niinkuin Picasso, joka yritti päästä aina vain lähemmäksi aitoa, raakaa, lapsenomaista tai alkukantaista ilmaisutapaa, mitä pidemmälle hän taiteilijan urallaan pääsi. Tekemällä juuri päinvastoin, mitä kuvittelemme, että meiltä odotetaan, annamme tilaa aidolle originellille itsellemme. Oinaan planeetta Mars on yhteisön etua ajavan Vesimiehen merkissä yhtymässä Saturnukseen ja Venukseen. Voisin hyvin kuvitella, että tämä ilmentyy äänenä päämme sisällä, joka käskee pistämään jarrut pohjaan. Saatamme tuntea huonoa omaatuntoa, jos kaikki toimintamme ei ole ensisijaisesti hyödyksi yhteisölle tai muille ihmisille elämässämme. Tunnemme syyllisyyttä itsekeskeisyydestä. Tässäkin asiassa saamme etsiä tasapainoa, koska tietenkään ideaalia ei ole elää Oinaan potentiaalia sen varjopuolen kautta. Ensisijaisesti kuitenkin tunnen, että tämä Uusikuu muistuttaa meitä ylläpitämään oman elämämme uniikkia kipinää ja antamaan sille tilaa ja happea, jotta se voi sitten kehittyä loistavaksi liekiksi ja lopulta kuumana hohkaavaksi hiillokseksi. Älä sammuta elämäsi tulta ennen kuin se on päässyt edes syttymään. #uusikuu #oinas #sisäinenkipinä #itseilmaisu #astrologia #sielunkarttakoulutus #astro_rosa

Uusikuu Oinaassa 1.4.2022 - Pohdintoja Pohjoisesta @tuikku66n34

 


Uusikuu Oinaassa  1.4.2022 klo 08.24 (kesäaika)

Perjantai-aamuna varhain, toivottavasti hiihtoretkeni aikana, syntyy aloitteellinen ja voimakas uusikuu Oinaan merkissä. Maaliskuu on ollut monelle meistä harvinaisen raskasta aikaa. Omalta kohdaltani erityisen raskaalta on tuntunut kulunut viikko, lomasta huolimatta. Maaliskuun loppu on tuntunut niin paineiselta ja sumuiselta, että eipä ole ollut voimia tutkia astrologisia näkymiä ja ajankuvia. On ollut tunne, että ei vain jaksa ottaa mitään tietoa vastaan, edes sitä lajia mikä normaalisti aina virkistää ja saa aikaan levollisen tilan. Todellinen väsymys siis! Nyt kun katson kuluneita päiviä hieman taaksepäin, Saturnus ja Mars ovat olleet tiiviissä yhtymässä maanantai-illasta alkaen. Sitä ennen etäisyyttä on ollut hieman enemmän, ja Venus on ollut näiden kahden välissä pehmentämässä tilannetta. Helpottaa huomata, että loputon väsymys saattaa hyvinkin kuulua tähän ajankuvaan. Se, miten kukin ajan laadun kokee, voi olla arvioitavissa esim. Marsin sijainnista omalla syntymäkartalla. Minun kartallani Mars on yhtymässä Neptunukseen voimavarojen ja resurssien huoneessa.

Uuden kuun aika on luonteva ajankohta uusille aloituksille. Kun uusikuu on Oinaan johtavassa merkissä, se voi värittää uusia aloituksia entistä pontevimmiksi. Saturnus ja Mars yhdessä voivat olla hyvin voimallinen ja haastava pari, toisaalta yhdistelmä parhaimmillaan symboloi tarpeellista muutosvoimaa oikein kohdennettuna. Muutosvoima ilmenee Vesimiehen tyynenviileässä ja kapinallisessakin merkissä. Saturnus edustaa mm. vakavuutta, vastuuta, kurinalaisuutta ja rutiineja, kun taas Mars symboloi räjähtävämpää muutosvoimaa. Saturnusta vastaan ei kuitenkaan kannata taistella. Siksi voi olla järkevää tehdä harkittuja pienempiä steppejä oikeaan suuntaan. Muutospaineeseen voi liittyä omaan elinvoimaan, jaksamiseen ja terveyteen liittyvät asiat, erilaiset harteitamme painavat vastuut tai muut pitkään mieltämme hiertäneet asiat. Asiat voivat luonteeltaan olla sellaisia, että emme ole uskaltaneet ottaa aikaisemmin puheeksi. Ehkä emme ole osanneet tai jaksaneet tehdä tarvittavia muutoksia. Nyt voi olla hyvä aika ottaa ensimmäinen harkittu askel ja nostaa kissa pöydälle. Merkurius tässä hetkessä voi auttaa sanoittamaan tilannetta viileän analyyttisesti, ja sanoissamme on voimaa. Muutoksen tarve on voinut olla tiedossamme jo pitkään. Muistetaan, että maailmaa ei tarvitse heti rakentaa valmiiksi, yksi avaava liikku voi muuttaa edessä avautuvan näköalan.

#astrologiakoulutus #sielunkarttakoulutus #sielunkarttaastrologia #eläväastrologia

kuva ja teksti: @tuikku66n34