Uusikuu Kaksosissa on lähtökohtaisesti elämää kuhiseva, eri suuntiin pörhistelevä taukoamaton kikatus ja kalkatus. Jee, kevät on täällä, ja jee, kaikki ovat jo heränneet, mitä kuuluu, mitä kuuluu? Mitä voisin oppia tänään, kerro minulle jotain uutta! Kuin etsisi toisista piristystä itselleen ja on samalla itsekin viihdyttävää seurattavaa, kun pomppii ympäriinsä ja asiasta toiseen. Uusikuu pöhisee Kaksosissa kuin omia aikojaan, ilman sen suurempia kontakteja muilta kartan planeetoilta. Sydän ja tunteet pulpppuilevat nyt kuin uutta suuntaa hakien; mistä langanpäästä voisi seuraavaksi nykäistä? ilma on sakeanaan toisistaan irrallisia ajatus- ja puhekuplia, kuin pitkään padotut mielenliikkeet vapautuisivat viimein ilmoille jaettavaksi.
Kaksosten hallitsija, Merkurius, kuitenkin perääntyy Härän merkissä vielä muutaman päivän. (Suunta kääntyy perjantaina 3.6. taas eteneväksi, joskin pysyy varjoalueellaan vielä 19.6. asti.) Se värittää ilmassa leviävän kaksosenergian maanläheisimmillä, ehkä vähän painavammilla ja pysyvämmillä sävyillä. Tämä sijainti kiinteässä maamerkissä on Merkuriukselle selvästi omaa Kaksosten muuntuvaa ilmamerkkiä konkreettisempi. Mieli ja ajatukset saattavat kaivata nyt erityisesti pysähtymistä, maadoittumista, meditointia ja kehon aistimista loputtoman kaahottamisen sijaan. Härän alkuasteilla etenee myös Venus, ja sekin omassa merkissään juurruttaa arvomaailman ja ihanteen konkreettiseen ja käsin kosketeltavaan maaenergiaan. Ehkä tekee mieli enemmän metsälenkeille ja puita halailemaan sen sijaan, että istuisi sohvalla ja selaisi somea.
Niin ikään perääntyvä Pluto luo harmonisen kulman Merkuriukselle johtavasta maamerkistä, Kauriin loppuasteilta, mutta samalla tekee vähän haastavamman Venukselle. Merkuriuksen perääntymisen aika on aina hyvä reflektion hetki tutkia sitä, mitä on ajatellut, mielessään pyöritellyt viime aikoina. Mieleen voi nousta menneitä asioita, jotka nyt vaativat konkreetista huomiota, sitä, että niiden äärelle istahtaa ihan rauhassa ja kuuntelee, mitä niillä on sanottavana; mitä voisin oppia siitä, mitä olen tähän asti kokenut, onko jokin kokemus kiireessä vaan juostu läpi, ja sen syvempi viesti on jäänyt huomiotta? Saturnus samalla haastaa nyt Merkuriuksen energiaa; onko lupa ajatella näitä asioita, onko joku sääntö tai rajoitus, joka estää pohtimasta tai jokin velvollisuus tai vaatimus, joka ei nyt antaisi pysähtyä?
Uudenkuun kartalla on myös uudesta innostumisen, aloittamisen ja aggression planeetta Mars omassa merkissään Oinaassa, ja saa siellä riehua lähes rajatta, koska kaikkea koskettamaansa lisäävä ja laajentava Jupiter on tiukassa yhtymässä Marsiin. Saattaa tehdä mieli päästellä höyryjä fyysisesti, vaikka ehkä pitkään jatkuneen paikallaanolon jälkeen keho voi olla vielä osin jumissa ja käydä hitaalla.
Rauhallinen kävelylenkki metsässä voikin jatkua iloisena hölkkänä, jos sattuu huvittamaan! Antaa palaa vaan. <3
///
Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa, ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti