17.2.2023

Uusikuu Kaloissa 20.02.2023 @astro_rosa

Jos viime aikoina on tuntunut siltä, kuin olisit istunut tyhjässä kylpyammeessa alaston iho vasten kylmää kaakeli pintaa, niin nyt kalojen uudenkuun aikaan hanat vihdoin aukeavat ja amme alkaa täyttyä vedellä.


Aurinko siirtyy Vesimiehen ultramentaalisesta ilma merkistä Kalojen veden maailmaan päivää ennen uutta kuuta ja samalla siirrymme elämään astrologisen vuodenkierron viimeistä vaihetta ennen kevään saapumista. Kalat ovat eläinradan 12:sta ja viimeinen merkki. Jokaisen vuodenajan merkki on opettanut meille jotakin ja nyt Kaloissa vihdoin sisäistämme kaiken oppimamme. Sisäistäminen on empaattista ymmärrystä. Jopa jossain määrin hyvin rajatonta. Ymmärrämme niin elämän tuskan kuin rajattoman rakkauden ja kaiken siitä väliltä. Ymmärrys ei tapahdu mielen tasolla vaan, jossain toisessa ulottuvuudessa. Tunteiden meressä ja alitajunnassa. Alkulähteestä pulputen. Vesi vanhin voitehista ja kohmettuneet raajamme alkavat rentoutua veden kosketuksen myötä. 


Uudenkuun aikana Auringon tietoisen minän energia sekä Kuun tunnekehon energia  yhtyvät pimeydessä, salaperäisessä ajan kohdussa. Helmikuun lopulla sydäntalvi alkaa olla jo takanapäin ja Kalojen aika tuo talven lopun tullessaan. Se johdattelee meidät pikkuhiljaa päästämään irti suorittamisesta, kiireestä ja ainaisista velvollisuuksista. Ne eivät koskaan tule loppumaan, mutta tämä hetki on ainoastaan tässä ja nyt. Voisimmeko pyhittää edes pienen hetken itsellemme ja pysähtyä kuulostelemaan mitä meille kuuluu ja miltä meistä tuntuu?


Saturnus, ajan herra, on yhtymässä Auringon ja Kuun muodostamaan uuteenkuuhun ja sen vaikutuksen voi tuntea muistona kaikesta siitä, mitä olemme joutuneet kokemaan viime vuosina. Tämä uusi alku muistuttaa ettemme ole syntyneet tyhjästä ja että meillä on menneisyys. Toistaiseksi Saturnus on vielä Vesimiehen viimeisillä asteilla ja päättämässä niitto hommia siinä merkissä. Sen urakka alkoi 21.3.2020 ja se päättyy tämän vuoden maaliskuussa Saturnuksen siirtyessä Kalojen merkkiin 7.3. 2023. 


Saturnuksen paino vetää meitä aina kohti maata ja ilman sitä leijailisimme kuin heliumpallo ilman kosketusta elämän realiteetteihin. Sen paino voi tuntua murskaavalta, mutta sen tarkoitus ei ole murskata. Se saattaa muistuttaa, ettei aikaa ole hukattavana ja että resurssimme ovat rajalliset, mutta annammeko tämän muistutuksen pistää meidät pienen pienelle säästöliekille ja odottamaan parempia aikoja vai elämään tätä hetkeä täysin rinnoin antamalla aikamme ja voimavaramme asioille jotka rikastuttavat elämäämme? Tähän kysymykseen tuskin voi vastata mustavalkoisesti, joko tai. Joskus elämme säästöliekillä ja joskus täysillä. Kumpaakin tarvitaan oikeassa mittasuhteessa.


Uudenkuun kartalla Kalojen merkissä löytyy myös Neptunuksen ja Venuksen yhtymä. Tästä nousee mieleeni Botticellin maalaus Venuksen syntymä. Feminiini energian voimakas potentiaali. Kauneuden kieli, joka on universaalia ja puhuttelee meitä kaikkia omalla taajuudellaan. Ajan energia on hyvin Yin painotteinen ja puoleensa vetävä. Asiat eivät tapahdu pakottamalla. Toisaalta Neptunuksen idealismi voi viedä odotukset rakkauden, ihmissuhteiden tai kauneuskäsityksen osalta täysin ulottumattomiin. Mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaa. Mutta kohtaavatko ne koskaan? Pystyisikö pettymyksen vaihtamaan inspiraatioon?


Inspiroiduttuamme meitä auttaa Marsin ja Merkuriuksen hyvä flow kolmion muodossa ilmamerkkien Kaksosten ja Vesimiehen välillä. Se voi auttaa löytämään juuri ne oikeat sanat asettamaan vedenpitävän intention, jonka seurauksena manifestoimme tismalleen sen, mitä tarvitsemme. 


Muuttuvana merkkinä Kalat kuljettaa vaivihkaa meitä kohti uutta sykliä. Mutta ennen kuin lopullinen siirtyminen tapahtuu, on aika sisäistää kaikki se viisaus, mitä olemme matkan aikana keränneet. Juhlia sitä. Pysähtyä ihmettelemään elämän kauneutta. Inspiroitua siitä. Ja tuntea kiitollisuutta ja rakkautta kaikkea elämää ja koko maailmaa kohtaan ♡