23.10.2022

Uusikuu ja auringonpimennys Skorpionissa 25.10. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa

 



Uusikuu ja auringonpimennys tiistaina 25.10. klo 13.48 | 2 astetta Skorpionia


Skorpionin piiruntarkkaan tyyliin uusikuu osuu minuutilleen Skorpionin toiseen asteeseen. Skorpioni on se eläinradan merkki, joka pysyy tilanteessa kuin tilanteessa viileän rauhallisena, vaikka sisällä möyrisi maailmanlopun fiilikset. Skorpioni on se jäinen tasainen pinta, joka ei anna viitettäkään allaan ilmenevistä ihmeellisistä elämänmuodoista. Ne on siellä hyvässä piilossa, salassa.


Uusikuu aloittaa aina uuden kuunkierron, vanha sykli tulee päätökseen ja uusi voi alkaa. Tällä kertaa lisäksi auringonpimennys lisää uudenkuun potenssia, sen aikaan ollaan tyypillisesti merkittävien uusien alkujen ja/tai loppujen äärellä. Myös Skorpionin teemoihin liittyy vanhasta luopuminen uuden edeltä, transformaatio erityisesti emotionaalisella tasolla. 


Pimennysten syklit ovat monitasoisia. Yhtäältä nyt alkaa parin viikon pimennysjakso, eräänlainen portaali, kunnes täydenkuun aikaan kuunpimennys Härässä sulkee sen. Toisaalta kuunsolmujen vaeltaessa nyt Härän ja Skorpionin merkeissä pimennykset osuvat näihin merkkeihin yhteensä seitsemän kertaa, muodostaen oma jaksonsa merkkiparin edustamissa arkkityyppisissä teemoissa. Vielä tätäkin laajemmassa kuvassa kukin pimennys on osa tiettyä Saros-sarjaa, joista vanhimmat ovat saaneet alkunsa vuosisatoja sitten. 


Nyt ajassamme Härän ja Skorpionin välinen vuoropuhelu nostaa kierroksia kollektiivissa pintauttamalla huomioita ja kokemuksia mm. omistamisen ja luopumisen, nauttimisen ja pidättäytymisen, yltäkylläisyyden ja ytimiinsä riisumisen polariteettien jatkumolla. Jokaiselle meistä nuo osuvat myös omalle syntymäkartalle jotenkin yksilöllisellä tavalla, ja omassa elämässään kaikki saavat kohdata näihin liittyviä valintoja, päätöksiä, uusia alkuja ja muuntautumista – yhdet kouriintuntuvammin kuin toiset. Pimennykset ovat eräänlaisia muutoksen katalyyttejä. Viitteitä omiin elämänalueisiin, joissa muutosenergia nyt pauhaa, voi saada niiden huoneiden teemoista, joihin pimennys omalla syntymäkartalla osuu. 


Vuodenkierrossa Skorpionin aika vaatii luopumaan. Luonto päästää irti pääosin näkyvästä osastaan: puut pudottavat lehtensä ja moni maanpäällinen kasvi kuivuu, näennäisesti kuolee, vaikka samalla elämä jatkuu pinnan alla. Transformaatio on alati käynnissä, nyt on aika päättää tämä kierros ja valmistautua lepokauteen keräämään voimia uutta alkua varten keväällä. 


Uudenkuun myötä läsnä ovat uuden alun energiat, mutta toisaalta Skorpionin turhasta luopumisen energia ilmentää vanhan päättymistä. Pimennys on tavanomaisempaa uuttakuuta merkittävämpi taitekohta, joka tällä kertaa kuun alasolmulla ohjaa meitä tutkimaan karmallista selkäreppuamme. Lisäksi Khiron tekee alitajuisen kulman kuun alasolmulle, joten nyt todennäköisesti kynnetään niin syvällä menneissä, että jokunen haavakin saattaa yllättäen tulla vastaan. Nekin odottavat tilaisuutta tulla nähdyiksi ja hyväksytyiksi, jotta ne pääsevät paranemaan. Näin Khironin parantajan potentiaali pääsee myös kasvamaan, ja liittyessään osaksi Skorpionin shamanistista olemusta, on ajassa vahvat eheytymisen mahdollisuudet. 


Uusikuu ja osittainen auringonpimennys Skorpionissa ehdottaa – tai jopa vaatii – kaivautumaan syvemmälle, katsomaan, mitä pinnan alla oikeasti onkaan. Pluto tekee vielä hankaavan kontaktin uudellekuulle kuin haluten painottaa nyt ytimiin menemisen ajankohtaisuutta. 


Auringonpimennys Skorpionissa  on kuin pyörre, pitelemätön voima, musta aukko, joka vetää vääjäämättä puoleensa kaaottiselta näyttävän kokoelman asioita, tapahtumia, ajatuksia ja tekoja, jotka  hetken kuluttua lomittuvat sulassa sovussa kudelmaksi, jollaista kukaan ei osannut kuvitellakaan ennen sen ilmaantumista. Siinä hyörinässä moninaiset osatekijät järjestyvät uudeksi todellisuudeksi, mutta Skorpionin elkein kaikki tapahtuu hitaan huomaamattomasti, jäätävässä hiljaisuudessa, mutta miltei pakottavasti – lopulta timantiksi hioutuen. Usein käy niin, että siinä myrskyn silmässä ei edes hahmota, että muutos on alkanut tai loppunut, vaan vasta myöhemmin koko kuva piirtyy elämän valkokankaalle ja aiemmin irrallisilta ja mitättömiltä näyttäneet uudet alut osoittautuvat käänteentekeviksi.


Venus on tarkassa yhtymässä uudellekuulle, eli aikaan liittyy myös muistikas siitä, mitä sinulle tai meille kollektiivina tarkoittavat rakkaus, nautiskelu, hemmottelu, yltäkylläisyys, vauraus, pyhyys, arvot ja arvokkuus? Onko mahdollista tunnistaa ne asiat, jota ovat aidosti arvokkaita ja säästämisen arvoisia niin, että ne voisi tallettaa pahan päivän varalle? Skorpionissa myös Venus on valmis sukeltamaan syvälle löytääkseen syvän yhteyden toiseen, joten tunteiden vuoristorataa saattaa saada ajaa nyt niin monta kertaa, ettei viimeisillä kierroksilla hurjimmatkaan alamäet tunnu enää missään.


Uudenkuun kartalle muodostuu taas ilmakolmio, joka ilmentää tällä kertaa sujuvaa virtaa sanojen, tekojen/toiminnan ja vastuun kantamisen välillä – ainakin ajatuksen tasolla. Vinhaan syttyvät uudet ideat ja innostunut puheensorina voi ajoittain harhauttaa tai tarjota tauon emotionaaliselta syväsukellukselta, jonka hedelmiä voi olla hyvä myös sanoittaa ja koittaa jäsentää mielessään. 


Mars alkaa perääntyä vielä aivan kuun lopulla ja ohjaa kääntämään katseen myös menneeseen, mitä on viimeisen parin vuoden aikana tullut tehdyksi, miten ja millaisiin asioihin on käyttänyt energiaansa, onko se linjassa oman arvomaailman ja kasvulinjan kanssa, vai olisiko hyvä tarkistaa kurssia. On hyvä saattaa loppuun aloitetut projektit ja reflektoida, mutta uusien aloittamiseen aika ei välttämättä ole hedelmällisin. Tammikuun puolivälissä sitten taas alkaa etenevän marsenergian aika, jolloin Mars aloittaa taas uuden etenevän syklinsä eläinradan ympäri.


///


Uudenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän uudenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi), ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com 


5.10.2022

Täysikuu Oinaassa 9.10. | Ajankuva | Sielujen Synkroniaa

 


Alkuun hauska symmetrinen päivämäärähavainto: edellinen täysikuu oli Kaloissa 10.9. ja nyt käsillä oleva Oinaan täysikuu osuu sunnuntain 9.10. viime minuuteille 23.54 meillä Suomen aikavyöhykkeellä.


Kuten täysikuun aikaan aina, on aika taas katsoa vallitsevasta ajasta (Aurinko Vaa’assa) aivan vastakkaiseen suuntaan (Kuu Oinaassa). Jos Aurinko meissä edustaa sydäntämme, sisintä tietoista olemustamme, suuntaamme ja tarkoitustamme tässä elämässä, Kuu peilaa meille vaistonvaraisempaa puoltamme, jo ehkä syvemmin sisäistettyjä malleja sekä ytimestämme nousevia tunteita ja tarpeita, jotka ilmenevät tiedostamatta, automaatiolla ja joiden todentaminen tuottaa meille turvan tunnetta. 


Tämän täysikuun aikaan Aurinko on yhtymässä Venukseen Vaa’assa, jota Venus myös hallitsee. Tietoinen fokus on siis tässä ajassa elämän sosiaalisessa puolessa, arvoissa, vastavuoroisessa rakkaudessa, läheisyydessä, harmonian tavoittelussa. Nyt täysikuun aikaan vaistonvarainen, ehkä alitajuinenkin ääni huutaa Oinaasta, joka edustaa muun muassa minuutta, omaa voimaa, taistelu- ja pioneerihenkeä, uuden kierroksen aloittamista ja tietoisuuden heräämistä. Kuka minä olen ja millaisena voin kokea oloni perustavalla tavalla turvalliseksi? Kuu on yhtymässä Khironiin, joka edustaa sellaista osaa meissä, mitä emme välttämättä itse osaa pitää arvokkaana: saatamme kokea häpeää, riittämättömyyttä tai kyvyttömyyttä Khironin peilaamalla alueella. Ehkä sosiaalisissa yhteyksissä voi nousta nyt jotain sellaista omaan minään liittyvää, joka aiheuttaa kipua, tai omat tarpeet tuntuvat nyt noloilta, turhan itsekkäiltä.


Uranus ja kuun yläsolmu tekevät Auringolle ja Venukselle hienovaraisen, alitajuisen kontaktin. Jossain pinnan alla siis konkreettinen muutos ja linjautuminen oman – ja yhteisen – elämäntarkoituksen kanssa kyllä muhii ja etenee, vaikka nyt keskittyisikin tietoisesti ihailemaan vaaleanpunaisia taivaita syksyisinä auringonnousun hetkinä. 


Lisäksi täydenkuun kartalle piirtyy kultainen kolmio ilmamerkkeihin, jotka elementtinä edustavat mielen tasoa. Kultainen kolmio on hyvin harmoninen, virtaava kuvio, mutta se voi näyttäytyä myös itsestäänselvyytenä niin, ettei sitä välttämättä tule hyödyntäneeksi täydessä potentiaalissaan. Nyt kollektiivisesti Aurinko (ja Venus) ovat harmoniaan alati pyrkivässä Vaa’assa ja sieltä saavat kolmion sekä Saturnukselta (rajat, rakenteet, pelot) humaanissa, mutta uudistusmielisessä Vesimiehessä että Marsilta (toiminta, aggressio) informaation jakamisesta pirskahtelemaan syttyvissä Kaksosissa. 


Mielen tason energiat ovat siis yhtäältä harmonisessa flowssa, ajatuksen tasolla sydämen asiat, arvot, omat rajamme, päämäärämme ja toimintamme, energian saattaminen konkretiaksi ovat sujuvassa yhteydessä keskenään. Myös Merkuriuksen kurssi suoristui viikko ennen täysikuuta, joten senkin osalta ajattelun ja kommunikaation asiat ottavat enemmän ja enemmän etenevää tulta alleen, joskin varjoajalla saattaa vielä nousta esiin perääntymisen aikana aiheutuneita väärinkäsityksiä, joita nyt sitten on aika oikaista. Toisaalta kuitenkin Merkurius on vastakkain Jupiterin ja Neptunuksen kanssa, jotka molemmat liitetään mielen laajenemiseen, henkisyyden kasvuun. Nämä kaksi puolta (loogis-analyyttinen vs. henkinen laajeneminen) ovat siis nyt hiertävässä, eri suuntiin vievässä suhteessa toisiinsa. Neptunukseen liitetään myös sumu ja rajattomuus, joten vaikka Merkurius vielä kulkeekin konkretiaa ja yksityiskohtia rakastavassa Neitsyen merkissä, saattaa ajatus aika ajoin tuntua harhaiselta tai jotenkin tavoittamattomalta. Kenties yksityiskohdat ovat selvät, mutta iso kuva niiden takana edelleen semisti hähmäinen.


Merkurius saa myös harmonisen kulman transformaation planeetalta, Plutolta. Huomionarvoista on, että Pluton voi katsoa olevan vielä pysähdyksissä, kun sen kurssi kääntyy hiljalleen taas eteneväksi. Pysähtyneenä planeetan energia on kaikkein tiiviimmillään, sen edustama energia on painokkaimmillaan. Harmonisessa kulmassa Merkuriukseen se ilmentää kommunikaatiota, joka on anteeksi pyytelemätöntä, äärimmäisen tarkkanäköistä ja osuvaa. Nyt voi olla, että sanat voivat olla teräviä, mutta sellaisina herätteleviä, uudistumaan kirvoittavia. Vanha, elähtänyt kerros voi alkaa kuoriutua vasta, kun sen alla oivaltaa olevan uuden, ehomman – ja sitten onkin aika tehdä tilaa. Eikä sen vision tarvitse olla aina kirkas, sitä voi alkaa hioa niitä yksityiskohtia ensin.


///


Täydenkuun ajankuva on kollektiivinen tulkinta ajankohtaisesta ajan laadusta, se kuvaa yleisesti vallitsevia energioita, joista osan voi aistia vahvemmin kuin toisen. 


Jos haluaisit tutkia yhdessä syntymäkarttaasi tai ajankuvaasi esimerkiksi tämän täydenkuun teemojen puitteissa (mikä ajan teemoista kolahtaa juuri sinun kartallasi), ole mielellään yhteydessä instagramin tai facebookin kautta (@sielujensynkroniaa) tai sähköpostitse sielujensynkroniaa@gmail.com